Eilen kävin kokemassa Lauri Järvilehdon "Oppimisen ilo" puheenvuoron TAMK:n Y-kampuksella.
Kyseessä on siis tämä kaveri.
Luonnehtisin Laurin puheenvuoron sekoitukseksi filosofista herättelyä,
tulevaisuuden spekulointia, yleisön kanssa jutustelua, markkinointia (Laurin kirjat ja yritys) sekä kevyttä stand-uppia. Kaiken kaikkiaan varsin viihdyttävä
puolitoistatuntinen, tosin Lauri useasti muistutti, että vaikka koulussa viihtyminen on varsin suotavaa, opettaja ei ole viihdyttäjä.
Sen sijaan oppijan kokema viihde tulisi generoitua koetusta oppimisen ilosta, mikä tuntemuksena on yksi voimallisimmista mitä ihminen elämässään kokee. Lauri kyseenalaisti perinteisen arvosanajärjestelmän ja oppilaiden keskinäisen vertailun – kukin omaa erilaisen lähtötason ja kehittyy omassa tahdissaan, eikä kaikkien tarvitse olla hyviä kaikessa.
Ainoa Laurin esittämä fakta kuului kutakuinkin seuraavasti "Kukaan ei varmuudella tiedä, miten opetus tulisi järjestää." Näinhän se on, tutkimuksen edistyessä löydämme koko ajan parempia tapoja tehdä asiat ja toisaalta "paras" menetelmä kulloinkin riippuu lukemattomista seikoista: opettaja, oppijat, resurssit, vireystila jne. Tilaisuudessa jaettiin siis näkökulmia. Kymmenen vuoden päästä tulee varmasti olemaan erilaista kuin nyt. Mutta mitkä asiat muuttuvat ja missä määrin – kukaan ei varmuudella tiedä. Todennäköisenä Lauri kuitenkin piti virtuaaliympäristöjen nousua ja perinteisen automatisoitavan työn vähenemistä. Tähän minunkin on helppo yhtyä. Mutta vielä sekaan lainaus TAMK.today:sta:
"life will become more complex and demanding, because familiar jobs and structures will disappear and force us to face totally new challenges and learn new skills"
ja lopuksi pikku kysymys pohdittavaksi:
Mitä iloa teknologisesta kehityksestä on, jos ihmiselosta sitä myötä tulee monimutkaisempaa ja vaativampaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti