Viimeinen lähipäivä

Viime perjantaina oli opettajankoulutukseni viimeinen lähipäivä. Ensi kuussa on onneksi vielä valmistumisjuhlat, niin pääsee siellä näkemään suunnilleen koko porukan. Puolitoista vuotta opettajankoulutusta on mennyt aivan siivellä ja tämä on kyllä ollut erinomaisen hienoa aikaa.

Asiasisällöltään viime perjantai oli lähennä tuotosten esittelyä, kertausta ja reflektointia. Päällimmäisenä on mielessä pari pointtia, jotka nyt tässä kerron. Näiden yhteisenä teemana on vuorovaikutus ja eräs aloittelevan opettajan hankaluuksista tai haasteista onkin vuorovaikutuksen rakentaminen oppilaiden kanssa. Omassa opetusharjoittelussani tämä ilmeni siten, että vaikka kyselin kesken tunnin oppilailta paljon, vastaukset tulivat lähes aina samoilta henkilöiltä. Pienessäkin porukassa (oppilaita oli kymmenkunta) tuntuu alati olevan läsnä väärin vastaamisen pelko. Opettaja voi tätä lieventää muun muassa suosimalla avoimia ja johdattelevia kysymyksiä, joihin ei välttämättä ole oikeaa ja väärää vastausta. Etenkin aloittelevan opettajan toimessa riski on että tunti lähtee lapasesta, keskustelu etenee väärille urille ja opetuksen ydinaines jää käsittelemättä. Kokemuksen  myötä suunnittelusta tulee yleensä löyhempää, jolloin suunnitelmasta poikkeaminenkin helpottuu. Kokenut, pätevä opettaja pystyy luontevasti ohjaamaan huomion takaisin opetettavaan asiaan. Varmuuden kautta saadaan vapautta.

Eräs opettajaopettajakollegoistani oli tehnyt kehittämistyönään suunnitelman, miten vuorovaikutusta verkkokurssilla voidaan kehittää. Ne verkkokurssit joihin olen itse osallistunut, ovat sisältäneet kirjoittamista ja kommentointia annetuista tai valituista aiheista oppimisympäristön (esim. Moodle) keskustelualueella. Tyypillisenä tehtävänantona on ollut kirjoittaa oma postaus ja kommentoida vähintään paria muuta postausta. Varsinainen vuorovaikutus on kuitenkin jäänyt vähäiseksi eikä aiheista ole saatu kovinkaan paljon irti. Mikäli järjestän verkkokursseja jatkossa, aion yrittää hyödyntää menetelmiä, jotka paremmin tukevat aidon kommunikaation ja yhteistyön hengen syntymistä.

Tänä syksynä tätä blogia on tullut kirjoitettua vähänlaisesti. Kirjoitushommaa on ollut muutenkin sen verran, että tämä on vain jäänyt taka-alalle. Tällä haavaa työstän kirjani käsikirjoitusta ja yritän saada sille kustannussopimuksen. Kirjan työnimenä on "Ohjelmistoprojektin sudenkuopat ja miten ne vältetään", eli nimi on sama kuin keväällä opettamallani opintojaksolla. Lisäksi olen kirjoittanut erästä toista blogia liittyen japanin kielen opintoihini. Mutta oli mukava kirjoittaa tätäkin vaihteeksi. Ensi kertaan, sillä ei tämä nyt vielä viimeinen postaus ollut!

kuvan lähde: http://www.writeups.org/wp-content/uploads/Great-Teacher-Onizuka.jpg

Prezimatskua ja mietteitä

Eilen eli perjantaina oli opettajaopinnoissani etäpäivä, jolloin esittelimme ryhmätyötämme nivelvaiheista muulle porukalle. Tarkkaan ottaen tehtävänanto kuului: Mitä tarkoittaa koulutuksen nivelvaiheiden tuki ja miten se toteutuu? Kuten yleensä, toteutustavan sai ryhmämme itse valita lähinnä vain mielikuvitus rajana. Mutta koska ryhmätyöt esiteltiin videoneuvottelun (Adobe Connect) välityksellä, toteutus kannatti tehdä aika diginä. Päädyimme käyttämään Preziä ja tässä linkki valmiiseen esitykseen. Sellainen vinkki esityksen seuraamiseen että suosittelen liikkumaan siinä nuolinäppäimillä (toinen vaihtoehto on lähinnä tekstien/kuvakkeiden klikkailu hiirellä). Tämä sen vuoksi, että parissa siirtymässä hiirellä klikkailu vie helposti muualle kuin oli tarkoitus, enkä ala sitä enää hienosäätämään ¯\_(ツ)_/¯.

Preziin liittyen hieman statustietoa. Nykyään Prezi on jaettu Prezi Classiciin ja Prezi Nextiin. Tuo esitys mihin linkkasin on tehty Prezi Nextillä, jolla pystyy tekemään vähän velhompia siirtymiä. Eli kun lähdette tekemään Prezi-esitystä "skrätsistä", kannattaa miettiä kumpi vaihtoehto on sopivampi.

Muut esitykset perjantaina koskivat opettajan työtä ohjaavaa lainsäädäntöä, koulutuksen yhteiskunnallisia tehtäviä, opettajaa yhteiskunnallisena vaikuttajana sekä verkostotyön periaatteita. Tässä voisin nostaa esiin joitakin päällimmäisiä poimintojani näistä aiheista. Olennainen osa opettajan roolia aikaisemmin on ollut yhteiskunnan perinteen välittäminen. Käsittääkseni asia joka ihmisen pitkälti erottaa muusta eläinkunnasta onkin ollut oppimiskyky ja erityisesti kyky välittää jo hoksatut asiat jälkipolville. Mutta nykyään tieto ei tietenkään olekaan vain opettajan hallussa, vaan se on globalisoitunut mediatiedoksi. Ja tässä mediafiguratiivisessa kulttuurissa tieto ei suoraan siirry vanhemmilta nuoremmille, vaan useammin median ja tietoverkkojen kautta. Opettajan on kuitenkin oltava jonkinlainen tämän kulttuurin tulkki ja omaksuttava kriittinen medialukutaito. Tämä lienee tärkeimpiä opetuksessa korostettavia asioita, oikeastaan koulutusalasta riippumatta.

Toinen pointti on se (mistä opettajaopiskelijavaimoni kanssa keskustelin juuri tänään), että suomalaisen opettajan rooli on verrattain itsenäinen ja vaikutusvaltainen. Suomalaisella opettajalla on poikkeuksellisen paljon vapautta (muihin OECD-maihin verrattuna) vaikuttaa opetuksen sisältöön, oppikirjavalintoihin, kurinpitoon ja arvioinnin linjaan. Hän on itsenäisesti toimiva pedagogiikan asiantuntija, mikä on varmasti yksi tärkeä tekijä pohdittaessa suomalaisen koulutuksen maailmanlaajuista arvostusta.

Hisashiburi / 久しぶり

Eli pitkästä aikaa. Kesän mittaan ei nimittäin tullut tänne kirjoitettua, mutta tässä nyt startti syksyyn. Syksyni onkin pitkälti etäopiskelua ja ryhmätöiden tekoa pienemmällä porukalla. Opettajakorkeakoulun lisäksi muita syksyn hankkeita ovat jo perinteiseksi muodostunut japanin opiskelu Sampolassa sekä kirjan kirjoitus. Japanin osalta tuli myös lähdettyä mukaan "Each One Teach One" -tyyppiseen toimintaan, jossa itse opetan suomea ja opin japania keskustelun kautta.

1.9. perjantaina opettajakorkeakoululla oli lähipäivä, jossa siis itsekin olin taas oppimassa. Olipas mahtava nähdä hyvä porukka taas kesän jälkeen. Päivä olikin totuttuun tapaan erittäin mielenkiintoinen pitäen sisällään yhdessä oivaltavaa tekemistä, kuten alla näkyvän tornin kyhäily.

Muuten mainio kuva, mutta allekirjoittaneen paita on näköjään kohtuu rytyssä. 

Yksilöllisissä opetustilanteissa kuulimme mm. Kurikan kansakoulun syntytarinan ja saimme oppia oikeaan ajoasentoon ja penkin säätöihin. Seuraamme siis tämän tästä opettajaopiskelijakollegoidemme opetusta ja annamme toisillemme palautetta. Tässä vielä kuva joka hahmottaa tämän syksyn opintojeni rakenteen:

Omasta mielestäni on todellinen harmi, ettei varsinaisia lähipäiviä ole tuon enempää. Mutta onneksi kavereita tulee nähtyä ryhmätöiden merkeissä!

Pyhä Pietari

Terve pitkästä aikaa! Vietin viime viikon Venäjällä Pietarissa toteuttamassa elämys- ja seikkailupedagogiikkaa. Kyseessä oli siis opettajaopintoihini liittyvä opintomatka. Yhtenä päivänä kävimme myös Viipurissa lasten turvakodissa Dikonissa. Hanke toteutettiin yhteistyössä Pietarilaisen Herzenin yliopiston (jossa yht. ~50 000 opiskelijaa!) kanssa. Tähän hankkeeseen osallistui Taok:n opettajaopiskelijoita sekä Tamk:n ja Herzenin sosionomiopiskelijoita.

Yksi mieleenpainuvimpia kokemuksia reissulta oli juuri tuo Dikonin visiitti. Dikonin lasten turvakodissa on huostaanotettuja lapsia aivan pikkuisista teini-ikäiseen asti. Venäjällä moni huostaanotettu lapsi ei koskaan palaudu biologisille vanhemmilleen jo hyvin raskaasta byrokratiastakin johtuen. Reissu meni kovasti tunteisiin ja meininki oli todella maanläheistä. Käytännössä leikimme lasten kanssa paljon erilaisia leikkejä ja samalla opimme Dikonin historiasta ja käytännöistä.

Kuvasimme myös ryhmäytymisharjoitteita ihan meidän opiskelijoiden kesken. Reissun tuotoksista olennaisimmat on koottu blogiimme http://eoalfirst.blogspot.com/

Näitä harjoitteita opettajat voivat siis hyödyntää omassa työssään. Antaakseni hieman esimerkkiä, miten hauskaa touhu voi parhaimmillaan olla, tässä linkki videoon eräästä tekemästämme harjoituksesta.

Kokonaisuutena reissu oli aivan huikea kokemus, kiitos kaikille jotka tekivät sen mahdolliseksi!

Alla vielä räpsäyttämäni yhteiskuva, jossa näkyy melkein koko porukka:

Itsearviointi kevään opinnoista

Kevätlukukausi opettajakorkeakoulussa alkaa olla lopuillaan ja jälleen on itsearviointitehtävän aika. Viime syksynä tein itsearvioinnin aika perinteisessä formaatissa, mutta nyt päätin käyttää Padlet-alustaa. Tässä linkki tuotokseeni.

P.S. Papukaijamerkki sille joka bongaa minut tuolta Padletin taustakuvasta ja muutenkin hyvää kesän odotusta kaikille!

Viimeinen opetuskerta (tällä erää)

Eilen oli opetusharjoitteluni viimeinen opetuskerta. Oppilaita oli paikalla 8 ja lisäksi yksi vertaisarvioija. Oppilaiden määrä oli positiivinen yllätys, koska läsnäolovaatimukset monen kohdalla olivat jo täyttyneet, mutta tulivat silti osallistumaan opetukseen. Opintojakson aloitti maaliskuun alussa 10 oppilasta ja nyt näyttäisi siltä, että nämä samat oppilaat saavat opintojakson myös suoritettua (vielä tulee tehdä palautustyö ja rästikotitehtävät).

Esiintymiseni alkoi tässä vaiheessa mennä jo niin rutiinilla että siinä ei juuri mokia tullut. Ainoa esiin noussut petrattava asia oli asemointini luokassa. Olin paljon luokan keskellä, jolloin tuli enemmän puhuttua luokan oikealle puoliskolle, missä suurin osa oppilaistakin oli. Luokan edestä olisin voinut huomioida tasapuolisemmin kaikki, mutta koin siellä jääväni todella kauas oppilaista. Se olisi ehkä silti toiminut paremmin.

Opetuskerran lopuksi pyysin opettajana oppilailta palautteen opintojaksosta. Palautteen sai antaa anonyyminä tai omalla nimellä. 80 % päätti vastata anonyymisti. Kokonaisarvosanaksi opintojaksoni sai numeron 4,2 (asteikolla 1-5). Alla on esitetty arvosanajakauma.

Hajontaa siis oli jonkin verran ja mielipiteitä jakoi opintojaksolla sovellettu osallistava pedagogiikka. Yritin kovasti innostaa oppilaita yhteiseen keskusteluun ja ryhmätyöskentelyyn, mutta kritiikkinä oli ettei se aina oikein toiminut. Toisaalta monet pitivät keskustelua ja ryhmätöitä opintojakson ehdottomana plussana. Opintojakson aiheenahan oli "Ohjelmistoprojektin sudenkuopat ja miten ne vältetään". Yksi pahimmista sudenkuopista on, ettei projektissa tieto kulje, eli ihmiset eivät keskustele tarpeeksi ja yhteistyö on vähäistä. Opintojaksolla oli siis ideana kehittyä näissäkin. 

Case-työskentelystä pidettiin, mutta erään palautteen mukaan caseja oli ehkä pari liikaa. Totta puhuen, itsekin aloin saada niistä opintojakson loppupuolella jo tarpeekseni:) Mutta niiden avulla oli vain niin havainnollista avata ohjelmistoprojektien ongelmia. Joku oli kokenut kotitehtävissä olleen liikaa luettavaa ja kirjoitettavaa. Myös opetusajankohta (ke iltaisin klo 16:30 ->) nähtiin ei niin hyvänä. No itsekin olen enemmän aamuihminen ja mieluiten opettaisinkin heti aamusta kun on virtaa täynnä. Yllättäen yhden miinusäänen sai myös Kahoot!, joka kuitenkin helposti mielletään työkaluksi mistä kaikki pitävät. Tämä oli hyvä muistutus siitä, ettei mikään yksittäinen menetelmä/työkalu ole universaalisti kaikkien mieleen. 

Mutta yleisesti opintojaksosta siis pidettiin kovastikin ja valtaosa palautteesta oli erittäin positiivista. Palautteessa toivottiin myös ettei tämä jää opintojakson ainoaksi/viimeiseksi toteutuskerraksi ja opintojaksolla käsiteltyjä asioita pidettiin erittäin relevantteina työelämän kannalta. 

Pollailua

Eilen oli opetusharjoitteluni toiseksi viimeinen opetuskerta, oppilaita oli läsnä 10 ja lisäksi 1 vertaisarvioija (hänen palautettaan en ole vielä saanut). Loppuosa opetuksesta tuli myös videoitua. Tuntisuunnitelma oli seuraavanlainen:

Opetuskerran ohjelman läpikäynti 2 min 
Opetuskerran oppimistavoitteen esittely 2 min 
Keskustelua yritysvierailusta 5 min 
Kertaus opintojakson palautustyön ohjeistuksesta 5 min 
Case-työskentely 55 min 
   - 3 casea, 3 ryhmää - perehtymisaikaa caseen 25 min 
   - esitys + keskustelu 10 min per case 
Yhteenveto + Salamacaset 21 min:        
 - nopeita caseja, Poll Everywherellä äänestys mitä kussakin casessa kannattaisi tehdä

Onneksi suunnitelmassani oli tuo kertaus palautustyön ohjeistuksesta. Ilmeni että palautustyön sisältö ja formaatti oli jäänyt hieman epäselväksi ja oppilaat kaipasivat konkreettisia esimerkkejä mitä tehtävänannolla tarkoitetaan. Lupasin toimittaa malliesimerkkejä ja lisäsinkin niitä jo opintojaksomme Moodleen.

Uutena työkaluna tällä opetuskerralla oli Poll Everywhere. Kyseessä on helppokäyttöinen verkkopalvelu kyselyiden/äänestysten tekoon. Varsinainen pihvi on se, että tehdyt kyselyt pystyy suoraan upottamaan osaksi Powerpoint tai Google Slides -esitystä. Kyselytulokset vieläpä päivittyvät slideen reaaliajassa esityksen aikana. Huikeaa, etten sanoisi.

Ahaa-elämykseksi nousi Poll Everywheren tehokkuus keskustelun virittäjänä. Tämä palvelu selkeästi päätyi osaksi vakio-työkalusettiäni. Mutta voimallisesta työkalusta kun on kysymys, vaatii tämänkin optimaalinen käyttö treeniä. Kysymyksenasettelu on avainasemassa. Käytin tätä ns. "salamacasejen" (keksimäni termi) yhteydessä. Ideana siis oli muutaman lauseen kuvaus casesta/ongelmasta ja oppilaat saivat valita tietyistä vaihtoehdoista sen mikä olisi eniten lähellä omaa reagointia. Casekuvaukset saivat hieman kritiikkiä suppeudestaan, sillä oppilaat kaipasivat caseihin liittyviä tarkempia reunaehtoja päätöksenteonsa tueksi. Kysymysten laajuutta kannattaa siis miettiä, kun Poll Everywhereä hyödyntää. Sinänsä puuttuvat reunaehdot ruokkivat keskustelua entisestään, mikä johti siihen että kysymyksiä päästiin kuitenkin pyörittelemään eri kanteilta. Mutta pähkinänkuoressa, Poll Everywhere on simppeli ja mahtitehokas työkalu oppilaiden osallistamiseen ja vuorovaikutuksen synnyttämiseen.

Joitain teknisiä ongelmia Poll Everywheren käyttöön liittyi. Läppärin ruudulta kun testailin niin esitykseni näytti hyvältä, mutta ylläri että tykin kautta ruudulla oli skaalautumisongelmia. Ja ongelmat ilmenivät vain ja ainoastaan niillä slideillä, joihin Poll Everywhere oli upotettu. Kun kytken Winkkakymppi läppärini videotykkiin ja heitän esityksen käyntiin, niin Powerpoint menee läppärin ruudulla esittäjän näkymään ja tykillä puolestaan näkyy yleisön näkymä. Tästä Poll Everywherellä jotenkin meni pasmat sekaisin, koska kun kloonasin molemmille näytöille saman esitysnäkymän homma toimi paremmin (mutta siltikin skaalaus toimi hieman hassusti). Poll Everywherestä innostuneille siis pieni heads-up, kannattaa varautua mahdollisesti pieneen tunkkaukseen kesken esityksen:)

Edellä kuvatusta säädöstä ja keskustelun aktiivisuudesta johtuen opetukseni menikin 3 minuuttia yliajalle. Kaikki opetuskerrat tähän mennessä ovat olleet rytmiltään aika tykitystä ja viimeisen kerran haasteeksi asetankin itselleni leppoisamman tahdin ja pienemmän "pakollisen asiasisällön" määrän.

Kuvan lähde: https://the12apps.files.wordpress.com/2015/11/poll-ev-3-steps.png

Kokeiluni Prezillä

Suurin osa lukijoistani ei varmaan tiedä mikä Prezi on? Kyseessä on siis ohjelmisto digitaalisten esitysten tekoon. Vähän kuin Powerpoint. Preziä voi käyttää selaimella tai Prezi-applikaation kautta. Erona Powerpointtiin kuitenkin Prezillä tuotetut esitykset "mahtuvat" yhdelle sivulle ja ovat yleensä graafisempia. Prezin keihäänkärkiominaisuus on näyttävä esityskohteesta toiseen liikkuminen esityksen sisällä.

Tekemääni ensimmäistä Preziä voit kokeilla tämän linkin kautta. Alalaidassa näkyviä nuolia painamalla voit liikkua esityksessä. Hiirellä voit zoomailla haluttuun kohtaan. Tuo tekemäni esitys koskee ohjelmistoprojektin loppuvaiheessa huomioitavia asioita. Jos haluat kokea tämän elämyksen selostuksen kera, voit pistää pyörimään videoversion.

Pikaisen kokeilun perusteella Prezi vaikuttaa kohtuu bugiselta. Esitystä luodessani tuli vastaan "Oops... something went wrong!" tyyppinen virheilmoitus ja kerran Prezi onnistui hävittämään esitykseen määrittelemäni siirtymät. Kehno perustoimivuus tänä päivänä on siinä mielessä yllättävää, että Prezi on käsittääkseni lanseerattu jo 2009. Käytettävyydessäkin on kukkasia. Tein esitykseni PC:tä käyttäen selaimen kautta ja esimerkiksi tekstilaatikoiden valinta oli hankalaa. Yleensä Prezi tulkitsi valintani siten että haluaisin luoda uuden tekstilaatikon vanhan muokkaamisen sijaan. Tällä perusteella en haluaisi lähteä kokeilemaan millaista touhu on mobiilin kautta. Oman Prezi-esitykseni laitoin julkiseksi, mutta se ei ainakaan vielä löytynyt Prezin haulla. Erikoista on sekin, ettei esitykselleen ilmeisesti pysty erikseen määritteleen mitään metatietoja (avainsanoja jne.) helpottamaan sen löytämistä.

En ole vielä ihan varma mitä mieltä Prezistä kokonaisuutena olen. Kyllähän esityksen tekemiseen tuhrautuu enemmän aikaa kuin Powerpointilla tai Google Slidesilla. Mutta jos on mielessä esitystapa, jota ei saisi näppärästi toimimaan Powerpointtina, Prezi voi olla oiva apu. Esimerkiksi tuotteiden roadmapit ja projektien aikataulujanat voi esittää sillä varsin kätevästi. Useinhan niitä muuten on todella hankala saada mahdutettua yhdelle sivulle.

kuvan lähde: https://prezi-a.akamaihd.net/cover-versioned/77-c960f98a06889d953195481ea29dfdb68e3d8b21/cover/img/business_core_split/og_image_cover.jpg

Eilisestä opetuksesta

Eilen oli viides opetuskerta, jonka pidin Tamk:lla osana opetusharjoitteluani. Se oli samalla opintojaksoni viimeinen "täysimittainen" (3*45 min) opetussessio. Ensi viikolla menemme yritysvierailulle ja kaksi viimeistä opetuskertaa tulevat olemaan lyhyempiä (2*45 min).

Oppilaita oli nyt läsnä kahdeksan ja vertaisarvioijia kaksi. Lisäksi videoin opetustani, mikä oli tällä kertaa aikamoista sählinkiä (välillä kamera kellahti kumoon, välillä unohdin laittaa sen päälle jne.). Vertaisarvioijat pitivät opetuksestani kovasti. Ainoat heidän havaitsemansa puutteet tällä kertaa olivat seuraavat:
- oppilaiden ergonomia (joutuivat istumaan paljon paikallaan)
- opetuksen alkuosuudessa meni enemmän aikaa kuin olin tuntisuunnitelmassa huomioinut

Tuo ergonomia sinänsä on kyllä korkeakoulutuksen perinteisiä ongelmia. Paikallaan istuminen tunneilla + läppärillä/pöytäkoneella työskentely kotona saa paikat jumiin. Siihen tarvisi keksiä tapoja, jolla liikkuvuutta saisi lisää. Vertaisarvioijilta jäi näkemättä opetuksen loppupuolisko, jossa liikettä tuli ryhmätyöstä johtuen verrattain paljon. Lisäksi oli pikku välitehtävä, jossa oppilaat pääsivät itse kirjoittamaan taululle.

Viime kerralla opetus eteni joutuisammin kuin olin suunnitellut ja nyt kävi sitten juuri päinvastoin. Viime kerrasta "viisastuneena" olin tietty kasannut nyt matskua valmiiksi niin paljon, että varmasti riittää. No ratkaisin ongelmaa skippaamalla pari slidea, mutta silti loppua kohti tuli hoppu. Viimeisenä käsittelimme erästä casea, mikä olisi ansainnut pidemmän/rauhallisemman tarkastelun. Aihe oli tällä kertaa kokonaisuutena niin laaja ja olin varannut niin monimuotoista tekemistä, että langat meinasivat välillä karata hyppysistä. Yksi jäätyminenkin tapahtui, kun en erään keskeytyksen johdosta muistanutkaan mihin jutussani jäin, mutta hetken tuumailtuani oppilas muistutti missä mennään.

Varsinainen kuningashavainto omalta puoleltani tällä kertaa oli kuvien merkitys keskustelun virittäjänä. Sinänsä tämä asia on niin selvää pässinlihaa, että mietin kehtaanko tähän edes kirjoittaa, mutta kirjoitanpa nyt. Etenkin esitysmateriaalin alkupuolelle kannattaa ympätä mielenkiintoisia, tunteita ja ajatuksia herättäviä kuvia vuorovaikutuksen stimuloimiseksi. Hyvin usein esityksiin valitut kuvat ovat geneerisiä ja tylsiä. Sen sijaan kannattaa valita jotain, mihin kuulijoilla on todennäköisesti jonkinlainen tunneside. Tällä kertaa esim. Darth Vaderin kuva (puhuimme pelolla johtamisesta) synnytti hienoa keskustelumeininkiä ryhmän kesken. Miinuspuoli tämmöisten kuvien käytössä tietysti on, että keskustelu saattaa lähteä liiaksi rönsyilemään aiheen ulkopuolelle. Mutta näiden sopiva käyttö on taiteenlaji, jossa pyrin kehittymään jatkossa.

Väliaika!

Opetusharjoitteluni Tamk:lla on nyt puolivälissä, 4 opetuskertaa takana ja 4 edessä (joista yksi on yritysvierailu). Oppilaita oli nyt keskiviikkona läsnä puolet vähemmän kuin viikko sitten, mutta en ole huolissani opiskelijakadon suhteen. Opintojakson lähiopetuksesta näet sallitaan poissaolo kahdelta opetuskerralta ja arvelinkin että moni taktisesti jättää juuri viime keskiviikon opetuskerran väliin. Johtuen varmaan rutiinin hiljalleen löytymisestä opetukseen ja vähäisestä oppilasmäärästä, keskiviikon tunnit sujuivat varsin rennoissa merkeissä ja ilmapiiri ruokki mielestäni parhaiten keskustelua tähän mennessä. Oppilaat olivat itse tehneet oppimateriaalia ohjeistukseni mukaan, joten he pääsivät myös esittelemään tuotoksiaan ja kaikki olivat panostaneet tehtävään.

Vertaisarvioijia oli paikalla peräti 3. Saamani palaute oli sangen positiivista. Tuli muuten ilmi että käytän täytesanoja "jep" ja "jes" turhan paljon. Enpä ole itse aiemmin huomannut:) Palautteen mukaan oppilaiden aktivointia olisi voinut olla hieman enemmän. Ensimmäistä kertaa opetus eteni suunnitelmaani nopeammin ja jouduin kerrankin turvautumaan lisämateriaaliin. Onneksi sitä oli hollilla.

Mainittakoon että sain elämääni muutakin opiskelun (opettajakorkeakoulu+japani+venäjä), opetusharjoittelun, salihommien, venyttelyn, mindfullnessin ja perheen kanssa oleilun lisäksi mahdutettua viime viikonlopulle. Kävin nimittäin Tukholman risteilyllä Prasoksen 5-vuotissynttäreillä. Aivan huikea reissu ja pääsi jutustelemaan sekä pähkäilemään todella fiksujen kavereiden kanssa. Prasos on Suomen johtava Bitcoin-firma ja on mm. lanseerannut Suomen Bittimaatti-verkoston, Coinmotion-palvelun sekä Denarium-kolikot. Tämä firma tulee varmasti tekemään suuria tekoja jatkossakin!

Kolmas opetuskerta

Eilen pidin taas opetusta Tamk:lla, tällä kertaa ei tullut väsymysmokailua kuten viime kerralla. Oppilaita oli paikalla jopa 10, kun viimeksi heitä oli vain 8. Vertaisarvioija ei nyt ollut läsnä, mutta videoin osan opetuksestani. Tuntisuunnitelmani runko oli seuraavanlainen:

opetuskerran ohjelman läpikäynti 2 min

opetuskerran oppimistavoitteen esittely 2 min

case-työskentely: projektin valmisteluvaiheen ongelmat 80 min       
   - 4 casea, jokaista tarkastellaan 20 min (oppilaat ovat tutustuneet caseihin jo kotiläksyn muodossa) 
   - casejen analysointi tehdään yhdessä Padlet-ympäristöön

sovitun mittainen tauko

löydettyjen sudenkuoppien kertaus ja ratkaisuja 45 min
   - käsitellään tänään löydettyjä sudenkuoppia yleisemmin

Suullinen palautekysely: Kumpi menetelmä casejen työskentelyyn toimi paremmin, tämänkertainen vai viimekertainen ja miksi? 6 min

joka piti muuten paitsi viimeiseksi aktiviteetiksi suunnitellun palautekyselyn jouduin jättämään kotitehtäväksi. Loppua kohden tuli taas siis hieman kiire, löydettyjen sudenkuoppien kertauksessa jouduin melkein juoksemaan slidet läpi. Keskustelulle ei tässä vaiheessa jäänyt niin paljon aikaa kuin olisi toivonut. Mutta yleisesti ottaen se, että aiemmat vaiheet ottivatkin enemmän aikaa tarkoittaa että keskustelua on sitten syntynyt siellä. 

Etukäteisvalmisteluksi tällä kertaa riitti (materiaalien tekemisen jälkeen) omien puheosuuksien harjoittelu kertaalleen. Se saanee pääsääntöisesti riittää jatkossakin, koska mielestäni opetukseni oli tarpeeksi sujuvaa tuolla valmistautumisella. Tehokas kaveri kun pyrin olemaan kaikessa mitä teen, niin jää sitten aikaa muihinkin aktiviteetteihin. Mistä tulikin mieleeni että nyt on meridiaanivenytysten aika, tsau!

Reflektointia!

Keskiviikkona oli opintojaksoni toinen opetuskerta. Nyt on pienen reflektoinnin aika. Mukana menossa oli myös tällä kerralla vertaisarvioija, oppilaita oli paikalla 8. Oppilailta en pyytänyt palautetta tällä kertaa, vaan tarkoitus olisi kerätä välipalaute opintojakson puolivälissä. Opetuskerran rungon olin suunnitellut seuraavanlaiseksi:

Opetuskerran ohjelman läpikäynti 2 min

Kahoot-visa 10 min

Opetuskerran oppitavoitteen esittely (samalla projektin rakenteen kertaus), 10 min

case-työskentely: projektin valmisteluvaiheen ongelmat 60 min

-          4 casea, jokaista tarkastellaan 15 min (oppilaat ovat tutustuneet caseihin jo kotiläksyn muodossa)

sovitun mittainen tauko

löydettyjen sudenkuoppien kertaus ja ratkaisuja 53 min

-          käsitellään tänään löydettyjä sudenkuoppia yleisemmin

Suunnitelmassa pysyttiin muuten, paitsi että ehdimme käsitttelemään vain 3 casea. Verrattuna ensimmäiseen opetuskertaani slaikkareiden tuijottelua (siis minun toimesta) oli nyt varmasti vähemmän. Muuten esiintyminen noudatti perinteistä polkua, aluksi hieman tönkköä, mutta loppua kohden yhä rennompaa. Itse asiassa vähän liiankin rentoa, sillä tauon jälkeen opetus lähti minun osaltani laiskasti liikkeelle. Aloitin piirtämällä taululle hyvin epäselvän kuvan, vaikka minun oli tarkoitus piirtää se jo tauolla (ja selkeämmäksi). Ehkä hommaan vaikutti, että vertaisarvioitsija oli poistunut juuri tauon aikana. Fyysinen vireystilani ei tällä opetuskerralla syystä tai toisesta ollut paras mahdollinen (yksinkertaisesti sanoen: tunsin itseni väsyneeksi) ja se varmaan alkoi vaatia veronsa myös. Kun tajusin että nyt mennään väärällä jalalla, tajusin skarpata ja lopputunti menikin mielestäni hyvin ja pääsimme maaliin juuri ja juuri tavoiteajassa.

Vaikka esiintyminen oli luontevoitunut verrattuna ensimmäiseen kertaan, vertaisarvioijan mukaan voisin revitellä vielä paljon reippaammin. Siis liikkua enemmän, korostaa "huippukohtia" äänenpainolla jne. Toinen pääpointti oli miten rohkaista ja aktivoida ryhmän kaikkia oppilaita enemmän yhteiseen keskusteluun? Palautteen mukaan Kahoot-visa meni hieman hätäisesti, sitä olisi voinut fiilistellä enemmänkin (ja itselle tuli opetuksen aikana aivan sama tunne). Points taken ja tästä taas eteenpäin kohti seuraavaa opetuskertaa!

Loppuun vielä screenshotti Kahoot-visastani, näette hieman mistä on kysymys, mikäli Kahoot ei ole ennestään tuttu.

keskellä näkyvän kuvan lähde: https://cdn.meme.am/cache/instances/folder709/500x/65515709.jpg

Epäonnistuneiden IT-projektien hinta

Tämä aihe liittyy opetukseeni Tamk:ssa ja halusin jakaa siihen liittyvää tietoa tätäkin kautta. Aika moni on varmaankin Iltalehden sivuja tms. selaillessaan joskus havainnut uutisartikkelin liittyen johonkin epäonnistuneeseen IT-projektiin. Näitä näkee melko usein. Tietysti uutisiin asti päätyvät tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, mikäpä firma haluaisi retostella huonosti sujuneilla projekteilla.

Jos epäonnistumiseksi tulkitaan aikataulusta luisuminen, budjetin pettäminen tai lopputuotteen ominaisuuksien karsiminen, vain noin kolmasosa IT-projekteista onnistuu (Ryhänen 2012). Koolla on väliä. sillä yli 10 miljoonan dollarin hankkeista onnistuu vain alle 8% (Standish Group 2015).

No mitäs tämä tarkoittaa rahamielessä, sehän kaikkia aina kiinnostaa?

IT-hankkeissa suomalainen yhteiskunta hukkaa vuosittain noin 7 miljardia euroa (Järvenpää, Kankare 2013). Ja globaalisti arvioituna hukkaan menee noin 3 biljoonaa dollaria! (Kim, Krigsman, Orzen 2012) Toinen arvio on 2,5 biljoonaa dollaria (Järvenpää, Kankare 2013).

Digitalisaation myötä myös yritykset ja yhteisöt, joilla ei ole kokemusta IT-palveluiden ostamisesta, joutuvat kohtaamaan IT-projektien sudenkuopat.

Nyt jos koskaan kannattaa siis panostaa IT-projektiosaamisen kehittämiseen.

Lähteet:
Ryhänen, P. 2012. Critical Success Factors of IT Project — Why do projects fail?. MBA-lopputyö. Henley Business School.
Standish Group. 2015. Chaos Report. https://www.infoq.com/articles/standish-chaos-2015
Järvenpää, T. & Kankare, I. 2013. Veikö Moolok vallan? Talentum Media Oy.
Kim, Gene. Krigsman, Michael. Orzen Mike. 2012.
Worldwide cost of IT failure (revisited): $3 trillion. http://www.zdnet.com/article/worldwide-costof-it-failure-revisited-3-trillion

Opetusharjoittelu on alkanut!

Talviloma on nyt vietetty, aika meni lastemme (Viola 3 v. ja Alina 2 v.) kanssa kuin siivillä. Kävimme mm. Virelässä "pelaamassa" sählyä ja Metsossa kuuntelemassa venäläisiä satuja (suomeksi). Mainio paikka tuo Virelä, kuulin sivukorvalla että Popedaltakin on uusi levy ihan tuloillaan, kun eräs asiakas kehaisi laittaneensa sen ennakkotilaukseen. Enpä olisi sitäkään tiennyt muuten:)

Siirrytäänpä tämän intron jälkeen itse aiheeseen. Opetusharjoitteluni Tamk:ssa nimittäin alkoi eilen. Kyseessä on yhden periodin (~pari kuukautta) kestävä opintojakso nimeltä "Ohjelmistoprojektin sudenkuopat ja miten ne vältetään". Jos nimi kuulostaa kömpelöltä, voitte syyttää allekirjoittanutta. Opintojakso tehtiin omasta ehdotuksestani ja toimin sen opettajana.

Eilen oli siis ensimmäinen opetuskerta. Siihen valmistautuminen meni itsellä näin:

• opetuksen suunnittelu
• matskujen teko
• omien puheosuuksien harjoittelu 2 kertaa (vähempi harjoittelu johtaa takelteluun, enempi harjoittelu saa esiintymisen vaikuttamaan liian harjoitellulta)
• suurimman jännityksen poisleikkaus sopivasti ajoitetulla mindfulness-sessiolla

Ja tuollaiseksi prosessi pääpiirteissään on minulla kai vakiintumassa. Ennen esitystä olotila oli juuri oikea. Eli jos joku olisi tullut sanomaan "Hei voitaisko lykätä huomiseen?", vastaus olisi ollut "Ei, olen valmistautunut tähän tänään.".

Palautetta pyysin opiskelijoilta Google Formsilla, tässä linkki palautteeseen. Ja sitten hieman itsearviointia:

• Ilokseni voin huomata, että verrattuna viime syksyn opetukseeni äänenkäyttö ja opetustahti osui tällä kertaa kohdilleen.
• Opetuksen alkupuolella tuijottelin vielä liikaa omia slideja (tämä kävi ilmi vertaisarvioinnista).
• Opetuksen loppupuolella vilkuilin häiritsevästi kelloa (tämän älysin itse).

Palautteesta puuttuu vielä ohjaavan opettajan osuus (osa opetuksesta videoitiin ja ohjaava opettajani katsoo sen myöhemmin). Fiilis on nyt kuitenkin varsin hyvä, koska tiedän että kehitystä on kohdallani tapahtunut. 

Ammatillisen opettajan moninaiset roolit

Jokainen omaa blogiaan pitävä on varmaan huomannut, että kirjoitusinto on melko kausittaista. Nyt itselläni tuntuu olevan hyvä draivi päällä! Toki koska kirjoitusteni kehyskertomus perustuu samanaikaisesti eteneviin opettajaopintoihini, minulla on paine kirjoittaa säännöllisesti. Mutta jo alusta lähtien päätin, että en tee tästä pakkopullaa. Henkilökohtaisuudessaan blogi on sellainen formaatti, että siinä "pakotettu" teksti on helppo havaita. Joskus kirjoituksista puuttuu vain tietynlainen lennokkuus, joka tekee lukukokemuksestakin väsähtäneen. Tällä kertaa vauhtia hidastaa vain vatsanpohjalle hetki sitten päätynyt Iskender. (vastustamaton diili Ylöjärven Halicissa keskiviikkoisin, kebab+juoma 5€)

Mutta nyt asiaan! Viime lähipäivänä käsittelimme opettajan eri ohjausmenetelmiä:

Yllä siis posteri joka kuvaa opettajan roolia ohjaajana. Nykyajan ammatillisen opettajan toimenkuvan haastavuutta kuvatakseni, lisään tähän vielä neljä roolia lisää:

Perinteisen oppilaiden ohjauksen lisäksi, ammatillisen opettajan menetelmiin sisältyy siis myös tutorointi, coaching, mentorointi ja fasilitointi. Ammatillisen koulutuksen reformin myötä (2018) jokaisen oppilaan kohdalla tulee suorittaa opintojen henkilökohtaistaminen. Opettajan on kyettävä tunnistamaan oppilaan lähtötaso ja tuettava oppilaan oppimista tutkinnon vaatimusten mukaisesti. Tutkintotilaisuus voidaan suorittaa työpaikalla, jolloin työympäristöstä riippuen tutkinnon suorituksessa painottuvat kunkin oppilaan kohdalla erilaiset taidot.

Pohdittuani omaa tähänastista työuraani näihin rooleihin peilattuna, ymmärsin että fasilitointihan muistuttaa hyvin vahvasti Scrum Masterin toimenkuvaa. Molempien päätehtävänä on poistaa esteitä ja luoda edellytykset kehittävälle toiminnalle. Olen suorittanut Scrum Master -sertifikaatin ja toiminut kyseisessä tehtävässä useissa projekteissa. Informaalia coachingia on myös tullut harjoitettua kollegojen kesken heittelemällä ajatuksia, ehdotuksia ja argumentteja puolin ja toisin. Näistä on parhaimmillaan syntynyt oivalluksia ja parempia työskentelytapoja. Tutorointia olen harjoittanut opastaessani työpaikan/projektin vähemmän kokeneita työntekijöitä. Erityisesti mentorointiin tulen saamaan harjoitusta ensi kuussa alkavassa opetusharjoittelussani. Harkinnassa on myös mentoriohjelmaan hakeutuminen, mutta tällä hetkellä koen itseni riittävän kiireiseksi nykyaktiviteettieni parissa.

Huomioita opetustuokioista 2

Tämän postauksen on tarkoitus toimia muistilistana seikoista, joihin omassa opetuksessa kannattaa kiinnittää huomiota. Teksti on jatkoa postaukselle Huomioita opetustuokioista.

• luota omaan osaamiseen, vaikka käyttäisit lähteitä (lähdettä ei tarvitse jatkuvasti korostaa, vaan riittää että se on kerran mainittu esityksessä)
• tekniikka, tekniikka, tekniikka... varmista että slideshow (tai vastaava) on lukutilassa & koko ruudulla ja että typot on korjattu
• varmista että puhe kuuluu, jos tilassa on esimerkiksi huriseva projektori, laita se pois päältä kun sitä ei enää tarvita
• jos sisällytät opetukseen testin tms. harjoitteen varmista, että annat sille riittävän ajan ja huomion
• jos tulee osuuksia, joista oppilaan kannattaa tehdä omat muistiinpanot, muistuta siitä
• mieti olisiko esille nouseva kysymys parasta käsitellä heti, vai sitten kun opetus etenee sitä liippaavaan aiheeseen
• muista tilannetta rentouttava, sopiva huumori:)

Tentti arvioinnin välineenä

Kuinka moneen tenttiin tai kokeeseen olet vastannut elämäsi aikana? Mikäli edustat suunnilleen samaa oppijasukupolvea kuin minä (olen syntynyt vuonna 1981), määrä liikkuu todennäköisesti sadoissa. Ja näistä valtaosa on varmasti ollut sitä perinteistä mallia, eli yksin, ilman materiaalia, koepaperi edessä ja pari tuntia aikaa.

Tentinkin voi järjestää monin tavoin, kuten oheisesta kuvasta selviää. Kun suunnittelet/järjestät tenttiä, työtäsi ohjaavia ydinkysymyksiä tulisivat olla:

• Mikä tenttimuoto parhaiten ohjaa oppimistavoitteiden täyttymistä?
• Tiedon määrä maailmassa kasvaa jatkuvasti, onko olennaista osata asiat ulkoa vai osata etsiä aineistosta olennainen tieto?
• Onko tentin tarkoitus mitata tietoa, sen soveltamista (eli osaamista), vai kykyä jäsennellä akateemisesti pätevä esseevastaus?
• Miten tentti/opintojakso on arvioitava (arvosana, hyväksytty/hylätty tms.)?
• Asettavatko käytännön järjestelyt rajoitteita (tenttitila jne.)?

Ja näitä keksit varmasti vielä itse lisää.

Vaikka opetus- ja arviointimenetelmien(kin) saralla etsitään jatkuvasti uutta ja erikoista, tenttiminen sinänsä on perinteisyydestään huolimatta edelleen pätevä summatiivisen arvioinnin toteutusmuoto. Tenttikysymysten valinta tulee tehdä oppimista ohjaavasti, etenkin aineiston ollessa laaja. Tenttitärppejä antamalla voidaan vielä painottaa opetuksen ydinainesta ja oppimistavoitteita. Mikäli tenttitärppejä ei halua antaa, tentti voi sisältää joukon kysymyksiä, joista oppilas voi valita ne joihin haluaa vastata.

Huomioita opetustuokioista

Viime perjantain lähipäivässä alkoivat opettajaopiskelijoiden opetustuokiot. Homman idea siis on, että jokainen joka ei ole vielä itse päässyt lähipäivissämme yksin opettamaan, pitää maks. 20 min esityksen valitsemastaan aiheesta. Koska itse pidin opetusta ryhmällemme jo viime syksynä, olen vapautettu tästä kierroksesta.

Tämän postauksen on tarkoitus toimia muistilistana seikoista joihin omassa opetuksessa kannattaa kiinnittää huomiota.

• katsekontakti yleisöön (jos näyttää slidejä, älä kohdista katsetta/puhetta valkokankaalle tai läppärin ruudulle)
• älä ahda liikaa materiaalia (ettei esityksestä/opetuksesta tule hoppuisen/hektisen oloinen)
• ota yleisö haltuun selkeällä aloituksella (parempi kuin antaa homman lipua vaivihkaa liikkeelle)
• hallittu lopetus (kts. edellinen bulletti)
• muista että kyseessä on opetustilanne (eikä esimerkiksi puheen pitäminen)
• käytä avointa ilmapiiriä ruokkivaa kehonkieltä (ei käsiä "puuskaan", tms. torjuvia eleitä/asentoja)
• älä vähättele opetettavan aiheen kiinnostavuutta tai omaa osaamistasi

Opetuksen suunnittelua

Edellisestä kirjoituksestani liittyen varsinaisesti opettajaopintoihini onkin mennyt jo tovi. Pahoittelut niille, jotka ovat kieli pitkällä odottaneet uutta kiintoisaa luettavaa aiheen tiimoilta. Tässä sitä herkkua taas sitten on.

Maaliskuussa alkaa opetusharjoitteluni Tamk:lla. Kohdallani kävi niin onnekkaasti, että pääsin itse ehdottamaan opetusaihetta, joka sitten hyväksyttiin. Pidän siis opintojakson aiheesta "Ohjelmistoprojektin sudenkuopat ja miten ne vältetään", mitä varten olen tutustunut lähdekirjallisuuteen, kerännyt materiaalia web:stä ja suunnitellut opetustani. Suunnitelmat on tarkoitus käydä läpi ohjaavan opettajani kanssa ensi maanantaina.

Opetuksen suunnittelussa yritän parhaani mukaan huomioida seuraavat seikat:

Tällä haavaa mielessä pyöriviä haasteita opetukseeni liittyen ovat:

Oppilaiden lähtötason selvittäminen
Miten tietää kuinka paljon projektihallinnan perusasioita kannattaa sisällyttää opintojakson alkuun? Tätä on tarkoitus selvittää ilmoittautuneille lähetetyllä alkukyselyllä, mutta tätä kysymystä on tunnusteltava myös opintojakson alkaessa.

Asioiden käsittely positiivisessa valossa
Opintojaksolla keskitytään nimenomaan ohjelmistoprojektien ongelmiin ja vastoinkäymisiin. Käsittelytavan pitää olla sellainen, joka herättää oppilaiden kiinnostuksen projektityöskentelyä kohtaan eikä suinkaan latista sitä.

Rennon mutta asiapitoisen ilmapiirin luominen
Opintojakso toteuttaa visiotani parhaiten, mikäli saamme synnytettyä mielenkiintoisia keskusteluja aiheen ympärille. Homma ei kuitenkaan saisi luisua jutusteluksi. Eli ilmapiirin pitäisi olla rento, mutta skarppi.

Vaihtelevien opetustapojen kokeilu ja käyttö sopivassa määrin
Opettajaopintojeni johdosta on tullut nähtyä ja mieleen kaikenlaisia tapoja miten opetusta ja ohjausta voisi järjestää. Kokonaisuuden pitää kuitenkin olla käytännössä toimiva, eikä kannattane ympätä mukaan mahdollisimman paljon uudenlaisia menetelmiä vain kokeilun halusta. Käytännön järjestelyjen tulee pysyä hyppysissä ja oma tavoitteeni on harjaantua lähiopetuksen perusosaamisessa. Kun kokemusta kertyy, voi soveltaakin vapaammin.

Tietotyöläisen kokemuksia mindfulnessista

Olen tehnyt mindfulness-harjoituksia lähes päivittäin puolentoista vuoden ajan. Nyt jostain pulppusi tarve jakaa kokemuksiani aiheesta.

Aloitetaan sillä mitä mindfulness on? Tuskin menen pahasti metsään seuraavalla määritelmällä:

Mindfulness on markkinointitermi, millä vanha zen-buddhalainen meditaatioperinne on paketoitu länsimaalaista houkuttelevaan muotoon. 

vaikka se ehkä poikkeaakin mindfulnessin yleisimmistä määritelmistä. Zen-buddhalainen meditaatio herättää mielikuvan, no, zen-buddhalaisista munkeista, jotka meditoivat vuoren juurella 24/7 valaistumista tavoitellen. Hieman hankala länsimaalaisen stressaantuneen tietotyöläisen hypätä suorilta mukaan moiseen! Joten onkin varsin ymmärrettävää, että otetaan toimiva vuosisatoja vanha menetelmä, uudelleennimetään se raflaavasti ja kauppa käy. Tämän uudelleenpaketoinnin tekijänä yleisesti pidetään mindfullnessin "keksijää" Jon Kabat-Zinniä.

Sain ensikipinän mindfulnessin harjoittamiseen osallistumalla TEK:n jäsenilleen järjestämään Aleksi Litovaaran mindfulness-seminaariin. Tuo seminaari yksinään ei saanut minua touhusta vakuuttuneeksi, mutta sytytti kuitenkin sellaisen kipinän, että halusin päästä hommasta paremmin jyvälle. Lainasinkin kirjastosta Timo Klemolan kirjan Mindfulness - tietoisuuden harjoittamisen taito, jota voin hyvin lämpimästi suositella.

Tyypillinen mindfulness-harjoitus on hengityksen laskeminen (muista harjoituksista mahdollisesti lisää tulevissa blogipostauksissa). Juttu alkaa niin, että asetutaan istumaan tyynylle lootusasentoon (tai niin lähelle lootusasentoa kuin pääsee), pistetään simmut kiinni, hengitetään sisään ja ulos, ja hengitykset lasketaan mielessä yhdestä kymmeneen. Lopulta hommassa pääsee eteenpäin, niin että voi jättää laskemisen pois ja seurailla vain hengitystä. Nimittäin niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, mieltä harjoitetaan kehoa tarkkailemalla.

Tavoitteena edellä mainitussa harjoituksessa on päästä tilaan jossa "ajatus ei enää nouse". Kyse on eri asiasta kuin matkintäleffoista tuttu mantra "Clear your mind, and you can beat this guy, huah!" Mieltä ei siis tyhjennetä, vaan tarkoitus on päästä hetkeksi eroon ajatusten virrasta, joka muuten kuormittaa meitä jatkuvasti.

Mindfulnessin tarkoitus loppupeleissä ei kuitenkaan ole siinä, että ollaan vain eikä ajatella mitään. Eräs ihmisenä olemisen vaikeuksista on se, että käsittelemme kaikkea havaitsemaamme subjektiivisesti. Meillä ei yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa! Jos joku toteaa "olen nyt aivan objektiivinen tässä asiassa" kyseessä on valhe. Kaikki käsittämämme on oman tietoisuutemme värittämää. Siksi meidän ei kannata ajautua ajatustemme vietäviksi.

Mindfulness auttaa ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja tunteisiin, jotta ne pystyy hahmottamaan selvemmin ja totuudenmukaisemmin. Jotta tämän voisi ymmärtää, otetaan hyvin konkreettinen esimerkki. Aikoinaan maapalloa luultiin litteäksi - varsin järkeenkäypää mikäli seisoskelet pellolla, katselet ympärillesi ja mietit että tasaiseltahan tämä maan pinta näyttää. Kuitenkin, mikäli siirtyisitkin tarkastelemaan maapalloa avaruudesta käsin ja eri kulmista, olisi helppo havaita että maapallo ei ole litteä. Kuvitellaanpa seuraavaksi että ennen esiintymistä yleisön edessä, tunnet olosi epävarmaksi ja päähäsi tulee ajatus "kaikki tulevat huomaamaan jos mokaan". Kyse ei kuitenkaan ole absoluuttisesta totuudesta. Jos pystyt ottamaan etäisyyttä tuohon ajatukseen, ymmärrät että kyseessä on mielesi syöttämä valhe, eikä sinun tarvitse uskoa sitä.

Tosissaan harjoitettuna mindfulness toimii. Tämän ei pitäisi olla kenellekään yllätys, sillä tuskin muuten zen-buddhalaiset munkit olisivat tutkineet, opiskelleet ja harjoittaneet sitä yli tuhannen vuoden ajan. Mindfulness ei kuitenkaan tee sinusta yli-ihmistä. Kuten elämässä yleensä, kannattaa välttää turhaa vertailua toisiin. Joku saattaa esimerkiksi olla super-itsevarma ja loistava esiintyjä ilman mitään tietoista harjoitusta. Mindfulness voi kuitenkin auttaa sinua löytämään mielenrauhaa, keskittymiskykyä ja positiivista mielensisältöä, mikä heijastuu olemisessasi ja tekemisessäsi. Itseäsi voit kehittää aina ja halutessasi harjoittaa vertailua, voit tehdä sitä suhteessa entiseen itseesi. Itsessäni olen havainnut mm. seuraavia muutoksia (ja vaimo on samaa mieltä:):

• saan helpommin asetettua mieltäni vaivaavat murheet taka-alalle
• pystyn pysymään rauhallisempana tietyissä tilanteissa
• yleinen pystyvyyden tunteeni on parantunut huomattavasti 

Simon Sinek jakaa maailman ihmiset niihin, jotka näkevät edessään tavoitteen ja niihin jotka näkevät edessään esteen, mikä estää tavoitteen tavoittelun. Itse yritän kuulua ensiksi mainittuun kategoriaan ja koen mindfulnessista olevan apua.